Sivut

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Synnytyskertomus.

Hieman "Huldasta".
Helppo ja kiltti ainakin tähän asti. Raukalla on ollut tosin tänään maha kipeä korvikkeiden takia ja känkkäränkkäilly sitten koko päivän. :/ 
Itelläki paha olla kun ei oikeen tiedä mitä vois tehä! 
(Korviketta siksi, että itellä ei maidot oo noussu vielä kunnolla joten pelkkä tissimaito ei riitä).
Yöt vauveli nukkuu vieressä, mutta nyt aion ruveta opettamaan omaan pinnikseen. 
Niin sulonen lapsonen, aivan kuin nukke! <3

"Hulda" siis syntyi 27.6. kello 02:02.
Painoa oli tytöllä 2965g ja pituutta 47cm.
Pieni, mutta pippurinen!


Sairaalaan lähdettiin tiistaina klo 23 aikaan. Viikkoja kasassa silloin 40+5. Koko päivän olin tuntenut kamalan paineen lantiossa ja illan myötä rupesivat voimakkaat alaselkäkivut voimistumaan, jotka siis olivat supistuksia. 
Aluksi niitä tuli epäsäännöllisesti, mutta yhtäkkiä puolessa tunnissa niitä tuli suhteellisen tasavälein.
Synnärille saapuessa supistuksien väli oli jotain 3minuuttia ja kestoltaan ne olivat minuutti ja muutamakymmentä sekunttia. Olin myös 4cm auki.
Pääsin käyrille ja sain ilokaasua kipuun, joka tosin ei auttanut mitään.
Hetken tutkailtua kätilö päätti puhkaista multa kalvot, koska "Huldan" sydänäänet olivat huonot mahan päältä. Siinä sitten puhkastiin kalvot ja vauvalle laitettiin antura päähän. 
Hyvät sydämensykkeet sieltä sitten saatiin koko synnytyksen ajan. :) 
Keskusteltiin siinä kivunlievityksestä ja kielsin että epiduraalia ei saa missään vaiheessa laittaa.
Sain kohdunkaulanpuudutteen, joka sitten auttoi koko synnytyksen ajan. 
Sain myös lisää ilokaasua, mutta se ei tehonnut ollenkaan.
Mulle myös laitettiin tippa, joka teki enemmän supistuksia. 
Synnytys kesti 4tuntia ja 7 minuuttia,
Tikkejä sain kolme ja voi luoja niiden laittaminen sattui vaikka paikat puudutettiinki! :) 

Kivunlievitykset: ilokaasua , PCB-puudutus.
Avustajat: Kätilö Wolff Jaana ja Hermanson-Ollqvist Jessica.
Lapsiveden meno: 26.6. klo. 23:30 , laatu oli tavallinen. Lapsiveden menosta syntymään 2tuntia ja 32minuuttia. 
Synnytystapa: säännöllinen, alatiesynnytys.
Synnytyksen kesto: 4h 7min. Ensimmäinen vaihe: 3h 49min. Toinen vaihe: 13min. Kolmas vaihe: 5min. 

Apgar: 10/10/10
Päänympärys: 33cm.
Tarjonta: pää, takaraivotarjonta.
Lapsen vointi: Lapsi ei ole virtsannut, mutta on ulostanut. Ensi-imetys 28min iässä, kesto 35min. Imi hienosti. 
Lapsi siirtyi äidin mukana osastolle. Lapsen vointi oli hyvä. 







torstai 28. kesäkuuta 2012


Tyttö syntyi 27.6.2012,  klo.02:02.  
Mitoin 47cm ja 2965g
Pieni, mutta pippurinen! :) 

Teen paremman bloggauksen kun oon vähä tästä "toennu" :)

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

MeiRän jussi!

Perjantai meni tossa Kusiksen rannassa nauttien auringosta ja lämpimästä. 
Ryhmä rämä otti vähä bisukkaa ja minä tietenki vaan mehukattia. :) 
Aluks meitä oli ihan vaan 4 ihmistä ja illanmittaan rupes tulemaan enemmän.
Lähettiin siitä kohti "kotkanpesää" ja kävellessä mua supisti aivan järkyttävän paljon.
Myös sitä edellisenä yönä sain muutamia kivuliaita supistuksia. 
Käveltiin sitte semmosta rauhallista tahtia.
Kotia tultiin myöhään  yöllä ja nukkumaan mentiin vasta joskus 7maissa aamulla.

Eilinen meniki sitten rauhallisemmin.
Istuskeltiin vähän tuossa J:n äitillä ja tapasin J:n sedänkin. 
Tai ehdin mä sen jo tuossa muutamia kuukausia sitten nähdä, mutta eipä tullut silloin aivan kauheesti tutustuttua. 
Seittämän ja kahdeksan maissa illalla mulla rupes tuleen kauheen kivuliaita supistuksia, jotka kestivät aivan siihen yömyöhälle saakka.
Niitä tuli 10minuutin välein ja ne oli kestoltaan semmosta puolta minuuttia 50sekunttiin.
Yritettiin käydä koiriakin lenkittämässä, mutta ei siitä mitään tullu kun ei oikeen kävely sujunu.
Kotia tullessa soitin synnytysosastolle ja ne sano sieltä että saan tulla jos haluan, mutta kyseessä voi olla pelkkä avautumisvaihe, joka sitte voi kestää päiviäkin. 
Päätin jäädä kotia ja tarkkailla vielä tilannetta. 
Menin maate siinä 12aikaa yöllä ja supistukset rupesivat sitten harvenemaan ja parin tunnin päästä niitä ei tullut ollenkaan.

Pieni pettymys oli aamulla kun heräili ja tajusi että siinä ollaan vielä samassa tilanteessa.
Mutta lohduttaahan se että vajaa puoltoista viikkoa niin meillä on vauva jo sylissä viimeistään sillon! <3
Tänään on ollut semmoinen väsynyt olo ja selkää on vähä jomotellu ja maha on ollut kova.
Muutamia kivuliaita supistuksia on tullut.
"Huldakin" on ollu niin väsyny että ei ole juuri ollenkaan liikkunu. Tai alotti se äsken mylläämisen, mutta tuskin sitä kauaa jatkuu. :) 

Loppuun vielä muutama kuva. 
Kuvista ei näy naamoja ym. koska haluan silti säilyttää ihmisten yksityisyyden täällä blogin puolella. 


 Pojat oli uimassa. 

"Jossei heilaa helluntaina, niin jono juhannuksena" ? :D

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Rv 39+6!

Tänään oli neuvola ja mikään ei ollu muuttunu! 
Mitat ja kaikki oli samat. 
Huomenna olis tosiaan laskettuaika, eikä minkäänlaista oireilua oo ollu hetkeen!
Unettomuutta tosin, mutta saattaa johtua jännityksestä.
Kävin hakemassa puuttuvat tavarat tänään ja nyt sit vaan odottelua!

Peukut pystyyn että synnytetään kohta! 

Hyvää Juhannusta kaikille! :) 

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Ehkä se tästä.

Tänään on ollu yks mun elämän hirveimmistä päivistä!
Joka virastosta tullu kieltävää vastausta kaikkien juttujen suhteen mitä ollaan haettu ym. 
Ei auta kun jatkaa valittamista. On tää niin perseestä. Toivottavasti syksyllä ne asiat tosiaan muuttuu. 

Mutta on tähän päivään mahtunu hyvääkin!
Kristan kanssa koottiin vihdoin ja viimein "Huldan" pinnis ja laitoin sitte vielä vauvan huoneen aikalailla valmiiksi ja tutustuin samalla vähän paremmin noihin yhdistelmävaunuihin. :) 
Ja tietenki hypistelin vaatteita!
Huomenna mulla on neuvola (josta sitten lisää silloin jos jaksan kirjottaa) 
ja sen jälkeen menen hakemaan pinnikseen patjan ja muut pikku jutut mitä ei ole ehtinyt / muistanu hankkia vielä!
Toivottavasti vaan tuo vauva jaksaisi vielä yhen yön pysyä masussa niin saan kaikki hoidettua!

Eilen "Hulda" alotti riehumaan mahassa siinä 11 aikaa illalla kun söin vähän jäätelöä.
Sitä kesti taas sen pari tuntia ja ajattelin että nyt se rauhottu. Menin nukkumaan niin eiköhän apina taas alottanu riehumaan ja siinä sitte maattiin siihen johonki kolmeen asti yöllä sängyssä.
Välillä jo ajattelin että nytkö se meinaa jo syntyä! :D 
Oli aamulla tosi kiva herätä sydärin partaalla ku Milli päätti leikkiä taas vahtikoiraa! 
Ovikello soi niin eiköhän meidän neiti laita kunnon räkötyksen pystyyn että siihen heräs vähintäänki koko kortteli! 
Mä hommaan tolle koiralle vielä suukapulan! 


sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Kuumat aallot vai kuumuus?

Sain laitettua nyt vihdoin ja viimein tota huonetta vauvalle kuntoon! 
Tai lähinnä raivasin romut parvekkeelle ja levitin sitte vauvan tavarat pitkin huonetta.
Vielä kun jaksais tuon pinniksen kasata nii kaikki olis kutakuinki valmista.
Jotain pikku juttuja pitäis käydä ostelemas mutta ne kerke sitte viikollaki hakea.
Olin reipas ja pesin ikkunat ja hinkkasin seinätki puhtaaks.
Pesänrakennusvietti varmaan korkeimmillaan? :D

Aurinkoo on tullu otettua melkeinpä päivittäin ja sen kyllä huomaa. 
Jokanen tullu huomauttamaan kunnon rusketuksesta. 

Tänään oltiin J:n veljentytön ristiäisissä.
Mulla kauhee hiki puski läpi ja aivan hävetti melkeinpä pyyhkiä hikeä jatkuvasti pois ja jutella samalla muiden kanssa! -.-'' 
Olo oli ku pienellä possulla.
Mulle tultiin sanomaan että "sähän oot freessin näkönen vaikka oot viimesillään!"
Meinasin tippua tuolilta, koska musta tuntuu just joltain aivan muulta. :D

Viime päivinä on muutenki ollu tosi ihmeellinen olo. 
Kauhee väsy ja etova olo. Tekis mieli käydä halaas posliinipönttöä melkein joka välissä.
Supistuksiakin on tullu vähä väliä ja osa on ollu aika kivuliaitakin.
Välillä ei pysty selkää suoristamaan ja makaaminenkin sattuu.
Nälkä olis melkein koko ajan, mutta ei tee mieli syödä juuri mitään.
Ehkä me mennään pian synnyttämään!? 

Eilen naureskeltiin illalla kun istuttiin ja katottiin tv:tä niin ipana heräs ja liikku aivan jumalattomasti!
Mun maha vaan hylly puolelta toiselle ja kylkiluut sai niin kovaa kyytiä että aivan tippa oli linssissä!
Sitä jatku valehtelematta joku 3tuntia ja sitte rauha tuli maahan.
Tosin vauva oli kyllä melkeinpä koko päivän vaan nukkunu (tai ollu rauhassa) kun ei juuri mitään liikettä ollu koko päivänä.

Keitin vauvan tutit ja pullotki tossa viikolla. Jätin ne jäähtymään liinan päälle tiskipöydälle ja lähettiin J:n kans käymään kaupungis. No kun oltiin lähössä niin rapussa huomasin että puhelin oli jääny kotia. 
Palasin sit sitä hakeen (olin ollu n.1minuutin pois kotoota), niin sillä välin Milli oli repiny liinan alas pöydältä ja levittäny kaikki pitkin keittiötä. Joko se halus vähä testata miltä tutti maistuu tai sitte se protestoi. 
Kyllä mulla hermot palo ja koiraki oli hieman säikähtäneen näkönen kun tulinki jo heti kotia. 
Siinä sitte sai ruveta niitä uusiks laittamaan. Onneks tuo koira ei sentään mikään tuhooja ole, että ne olis reikiä täynnä ollu. 

Milli on aivan selvästi tuo Lassi! 

Pelottavaa kattoa tota odotuslaskuria ja huomata tuo "About 4 days to go" -kohta!
Hetki sitte se oli vielä 55 päivää jäljellä!
Aika menny niin nopeeta, vaikka kaikki sanoo että tuntuu kun se aika jämähtäis paikalleen ja sitä vaan odottaa ja odottaa ja mitään ei tapahdu. 
Ei musta vaan oo tuntunu siltä. Tai toki on ollu päiviä että viisari ei oo liikkunu, mutta nyt kun miettii. 

Josko sitä vaikka alottaisi tiskaamaan ja kattoo jos jaksais sen pinniksen kans takuta ;) 


keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Neuvola.

Tänään oli neuvola taas. 
Sykkeet oli 131 melkein koko ajan ja sf-mitta 33,5cm. 
Viikkojan on siis nyt 38+6
Paino oli hiukan laskenu ja neuvolatäti neuvoi juomaan vähä enemmän nesteitä.
Eli siis kaikki on hyvin :) 
Viikon päästä taas aika, mut kyl mä toivosin ettei tarvisi mennä vaan viikon päästä meillä ois jo vauva sylissä <3 !
Mä jopa kävelin neuvolaan ja takasi ja voi luoja mulla oli kuuma ja tuntu että olisin kuollu matkalla! 
Kun lähin niin kello oli vasta joku puoli 10 paikkeilla aamulla ja hellettä pukkas!
Mutta ei saa valittaa ku on lämmin ja aurinko paistaa! Nyt on K E S Ä ! 

Mutta sitten sai taas ottaa yhteen sen aina niin helvetin hienon soskatädin kans. 
Ja tulipahan todettua että sen esimies on samanlainen idiootti. 
Pitää tosiaan olla tyhmä että haluu olla tommosessa  ammattissa. 
Ilmeisesti saa omien oikeuksien takia mennä oikeuteen asti kun ne yrittää kusettaa mua ja J:tä aivan 6-0!
Nyt pitää odotella huomiseen että mitä siellä on taas päätetty meidän pään menoks ja kattoo että pitääkö sitte vielä lähtee valittamaan ylemmälle tasolla vaiko oikeudessa nähdään. 
Kaiken maailman tampiot ja laiskat lusmut nostelee tukia tililtä minkä kerkee eikä edes mieti töihin tai kouluun menoa ja ihmiset joilla on ammatit (mulla jopa kaks!) joutuu kärsiin siitä että oma tilanne on tilapäisesti tämmönen ja on oikeesti pakko turvautua soskaan että pärjää. 
Suomessa ihminen ei saisi yrittää elämässään IKINÄ mitään, jos haluaa apua vielä jossain vaiheessa. -.-

Onneks silti J pelasti mun päivän ja piti lupauksensa ja pesi matot! 
Taas yks homma mulla vähemmän sitte synnytyksen jälkeen. 
Nyt vaan keskityn olennaiseen, eli auringonottoon ja odotteluun!

Hyvää kesäistä loppu päivää! :) 

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Semmoinenkin asia kuin käytöstavat.

Miten voi olla että nykyajan lapsilla ei oo mitään käytöstapoja? 

Huudellaan vittu perkele saatanaa tuolla pihalla ja kustaan minne huvittaa, vaikka asuis samassa pihapiirissä missä leikkii?!
Samaisista lapsista oon kuullu että ne haistattelee vanhoille ihmisille ja ei usko mitään mitä niille sanoo! 
Se on tosi kiva yrittää istua tuolla parvekkeella ja nauttia olostansa ja lämmöstä ku KAKARAT huutaa pihalla ja käy kusella just mun parvekkeen alla. 
Eikä siinä mitään mutta aikasemmin siinä toimi lasten päiväkoti. Tosi kiva niille lapsille varmaan kontata tuolla kusessa ja haista loppupäivä aivan kuselta! 
Ilmotin tänään eräälle vanhemmalle lastensa touhuista ja todellaki toivon että meno muuttu tai joudun ottamaan yhteyttä vuokrapaikkaan. Eipä niitä kissoja ja koiriakaan saa pihassa kusettaa!
Ja pelkään sitä että oma lapsi joutuis kontata tuol lasten kusessa tai sit kun sen aika on, että pieni oppis puhumaan niin sen eka sana on joku "vittu, kulli, pillu" tai muu vastaava sukupuolielin!

Silloin kun mä olin pieni niin olis tullu ympäri korvia jos olsin kiroillu, saati sitte haistatellu jollekki aikuselle!
Mä aion ainakin itte pitää siitä huolen että mun lapsi ei tuu roikkuun "kylillä" iltamyöhään (vaikka olis kuinka kesäloma ym.) ja kiroo ku rekkamies! Varsinkaan kun ikää on tosiaan vasta joku 5-8 vuotta.

Ehkä joku miettii et mä oon kauhee tiukkapipo ja mun lapsi tulee olemaan jossain keskitysleirillä kun se kasvaa, mutta mun mielestä vanhemman velvollisuus on kasvattaa lapsesta kunnon ihminen eikä mikään helvetin räkänokka joka makaa kadulla kusessaan tai ryövää mummoja! 



sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Voi valitusvirsi!

Synny jo vauveli!
Mä en jaksa näitä loppuraskauden ihanaisia kipuja ja jatkuvaa kiukkusuutta ja väsymystä.
oikeesti heräisin joka yö mieluummin siihen et kiukkunen vauva huutaa pinniksessä,
ku että mun pitää juosta pää kolmantena jalkana vessaan tai vaihtaa toiselle kyljelle koska toinen puoli on puutunu! 

Oltiinpa mökkeilemäs viikonloppu. Milliki heitti talviturkkinsa (pakon edessä kun J kanto sen veteen) ja sai punkin. Oli kumminki itse saanut sen poiskin, huomasin vaan punasen rinkulan mahassa. 

Huomiseks on luvattu semmoset rapiat +20 lämmintä! 
Mä kans toivon et sitte on kans sen verran, koska mä aion maata koko päivän pihalla ja tasottaa tän mun ihanan rusketuksen jonka oon saanu jo hankittua! ;) 

Huomaa heti ku Vaasassa on jokku hippifestarit niin pyöräki katoo pihasta. 
Sitä ennemmin on saanu olla ainaki 3kk rauhassa, ilman että on tarvinu lukkoon laittaa ja nyt sitte.
Noh, melkeinpä käyttökelvoton se olis kohta ollu ku kolisiki viimestä päivää, mutta oli sillä ihan mukava aina polkasta neuvolaan tai kaupunkii kun tota matkaa ny ei kauheesti silti ole. :) 

Nyt mun on pakko ottaa itteeni niskasta kiinni tulevalla viikolla ja pistää kuntoon toi vauvan huone. 
No okei, meidän huoneessa se tulee kummiski ensimmäiset kuukaudet nukkumaan mut on se hyvä jos olis kaikki tavarat silti samassa paikassa eikä siellä täällä. 
Ja pitää myös nyt oikeesti löytää se turvakaukalo! 

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Neuvolakuulumisia.

Eli tänään oli neuvola. 
Kaikki oli hyvin niin kuin ennenkin. :) 
Viikkoja on siis kasassa huimat 37+5 ja sf-mitta oli 33. 
Paino on ruvennu nyt viimesten viikkojen aikana nousemaan ja sen kyllä huomaa kaikista turvotuksista. :D
Voin aivan suoraan sanoa että mä vaan odotan sitä aikaa että pääsee kävelemään kunnolla ja ruveta tekemään vähä raskaampiakin juttuja. :) 
Sykkeet oli sitä 141 ja täti sano että tulee kyllä reipas lapsi, jos sykkeet pysyy samana. :) 
Sitte jutskailtiin vähä imetyksestä. Piti tehdä se imetyssuunnitelma.
Ite olin aivan raskauden alussa sitä mieltä että mä en aio imettää, mutta nyt loppua kohden se mieli on kyllä muuttunu. Mä ainakin aion yrittää, jossei muuta. 

Otin puheeksi neuvolassa tommosen ihanan vaivan.
Mulle on ilmestyny joku ihme näppylä tohon navan viereen.
Se on aivan olematon ja muistuttaa lähinnä hyttysen puremaa. 
Huono on se että jos siihen vähäkin koskee nii tuntee semmosen piston mahassa sisällä ja sitä kutittaa välillä aivan julmetusti. Neuvolassa täti meinas että tuskin on mikään vaarallinen, mutta seuraillaan nyt sen kehittymistä. 


Ja oli aivan pakko laittaa tää, kun sopii hyvin ajankohtaan ja rupes ainakin ittee naurattaa kun luin tän. :) 

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Unia..

Viikkojahan on tällä hetkellä 37+4.
Olokin on sen mukanen. Kävely tuntuu välillä vähä raastavalta, harjotussuppareita on ollu paljo ja nukkuminen on yhtä helvettiä. Onneks ei pitäis olla enää kovin kauaa. :D 
Eipähän ainakaan tuu toisesta unelmoituu aivan heti kun muistelee raskausaikaa. ;) 

MUTTA mä näin taas aivan kummallisen unen!:

Olin mun entisessä työpaikassa töissä, se pubi Hutskilla, ja yhtäkkiä rupesin synnyttämään. 
Siitä sitten lähin YKSIN sairaalaan. 
Itse synnytystä mä en mun unessa nähnyt enkä saanu vauvaa heti syliin enkä edes tietää kumpi se oli. 
Tottakai sitten oletin mun unessakin että se on tyttö. 
Sitten vauva tuotiinki mulle ekaa kertaa näytille. Se laitettiin mun päälle makaamaan ja mä meinasin tukehtuu sinne alle koska yhtäkkiä se olikin ihan murrosikäsen mitoissa! 
..ja poika vieläpä! 
Sitten se murrosikänen otettiin multa taas pois. Matkan aikana se tosin muuttu taas vauvaks, mutta jo silti niin isoks joka osaa seistä tukee vasten. 
Poika vietiin nukkumaan ja samassa mä rupesin mun puhelimella laittaan kaikille viestiä et onko kenellläkään poikien vaatteita, että mulle on kaappi täynnä vaan tytöille tarkoitettuja. :D
..sitte heräsinki järkytykseen kun J:n herätyskello rupes soimaan. (ja varmaan heräs kaikki muutki tässä talossa)

Mitähän mä sitten..
Eipä oo ollu kauheen erikoinen vloppu. Ollaan vaan oltu ja ulkoiltu, ku J:n poika on ollu täällä. 
Saunottu ollaan kumpanakin päivänä, mutta ei tuo yks näyttäny merkkejä et se pihalle haluais! 
No, eihän ny vielä mikään kiire ole. :) 

Ensviikonloppuna on pakko kyllä lähtee evakkoon täältä kaupungista, kun on ne typerät festarit Hietskussa.
Kaikenmaailman nistit siellä piripäissään pyörii neulat kädessä. -.- SAIRASTA. 
Olishan sinne varmaan ite tullu mentyä jos siellä olis edes YKS kattomisen arvonen bändi. 
..tai onhan siellä yks, mut oon nähny sen joku 2-3 kertaa livenä. 
Toivottavasti Hietsku uppoo ja nistit mukana. :) 

Huomenna olis taas neuvola. Saas nähdä taas. :D 
Mutta huomenissa varmaan sitten lisää!