Tiedätte varmaan sen tunteen, kun sieltä lapsen suusta tulee se vittu -sana?
Sydän pamppailee, hiki valuu ja ensimmäinen ajatus on, että mistä vittu se on tonki oppinu?!
Varsinki julkisilla paikoilla... Tunnet kuinka kasvoja rupeaa kuumottamaan, korvia polttaa ja kädet hikoilee.
No joo, tätä ei onneksi VIELÄ ole sattunu mulle.
Mutta ensimmäinen kyllä on.
Kuten mut tuntevat ihmiset tietää, niin on joskus aika kova suustani.
Oon täällä blogissakin siitä kirjottanut, kuinka joskus olisi syytä siistiä suunsa, mutta jotenki ne rumat sanaat sieltä aina lipsahtaa.
Mutta nyt mä oon kuitenkin tsempannu, varsinki kun huomasin, että tuo neiti on siinä iässä että se imee kaiken itteensä niinku pesusieni.
Tottakai se sieltä lipsahtaa vahingossa, mutta onneks tilanteet on ollu sellaisia, ettei lapsi ole tuohon rumaan sanaan noteerannut. Paitsi kerran.
Tilanne oli seuraavanlainen:
Olin yks arkipäivä ajamassa Lidlistä kotiin päin.
Oltiin oltu kauppareissulla ja tottakai päästiin lähtemään kaupasta juuri sinä pahimpana ruuhka-aikana.
Mä vihaan ruuhkassa ajamista, varsinki kun musta tuntuu että Vaasa on kaupunki missä ihmiset menee aivan sekasin heti kun on vähäkin ruuhkaa, minä mukaanlukien.
Ajoin siinä Hutskin suoraa kaupunkia kohden kunnes mun eteen päättää kääntyä auto ihan yhtäkkiä (hänellä väistämisvelvollisuus)eikä viitsinyt edes vilkkua näyttää merkiksi että on kääntymässä.
No ei siinä muuta kun pikanen vilkasu taustapeiliin ja jarru pohjaan.
Sitte tää apina kääntyykin melkeen seuraavalle kujalle, mitä tienvarressa tulee.
Kirosin J:lle et miksi VITTU pitää ängetä siihen eteen ja sitte käännytäänki melkein heti takasi johki syrjään. Oonko mä joku ennustaja, et ensin ennustan et se kääntyy mun eteen ja nyt se kääntyyki pois? Eikä viitsi edes vilkkua käyttää kummallakaan kerralla!
No tottakai tämä meidän pieni PAPUKAIJA imi itteensä sanan vittu ja takapenkiltä kuuluki kivasti se vittu- sana tasasin väliajoin.
Joo, eihän se maailmaa kaada että lapsi sen sanan oppii ja eihän Juliakaan sitä ymmärrä onneksi vielä.
Pahinta on vaan se, että se sana on kuitenkin juuttunut sen pääkoppaan ja tuolla leikkiessäänkin saattaa sitä hokea. Lisäksi saattaa sen myös tietämättään opettaa sen muille lapsille.
Ja luoja, oottakaas vaa kun täällä Vaasan päässä mennään ihmisten ilmoille ja joku tuttu kukkahattutäti tulee vastaan ja neiti hokee kirosanoja niinku rekkamies.
Vähintääki lasu-ilmotus on tehty. :D
Oikeastaan Julia oppi vittu sanan meidän yläkerran naapuri tädiltä.
Kesken meidän kahvi-kutsujen kuuluu, kuinka täti huutaa vittua yläkerrassa.
Tyttö kattoo mun päälle kulmat kurtussa ja tokasee "vittu".
Ja tuo naapuri tuolla tosiaan hokee "voi vittua" tyyliin työkseen.
Aina samalla äänensävyllä ja aina sillon kun meillä on mahdollisimman hiljasta, että tänne kämppään
kuulee jo kadulla menevät askeleetkin.
Voitte vaan kuvitella kuinka hyvin tän naapurin huuto tänne sitte kuuluu, varsinki kun seinät on kuin
paperia. Ja varsinki yöllä, sillon sen varmaan kuulee koko talo.
Kirjotin tämänkin tekstin ehkä osittain siksi, koska ystäväni antoi mulle hieman vinkkejä, mistä kirjottaa.
Hän kertoi että olis kiva kuulla mun kasvatustavoista.
Ja meidän kasvatustapoihin ei kuulu se, että lapsi saa täällä mennä ja hokea vittua ja aiheuttaa mulle suuret myötähäpeät perässä.
Eihän se kiroilu nyt aikusenkaan suusta mitenkään hienolta kuullosta ja vielä vähemmän lapsen. :D
Kiukuttelun musta vyö. ;)
Hei ja joo! Me osallistuttiin facebookin kautta Huvikummin kuvakisaan, joten käykää äänestämässä meitä:
Kiitoksia kaikille, jotka viitsitte käydä äänestämässä ja hyvää alkanutta alkuviikkoa!
